perjantai 20. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 takana

Ja vuosi 2014 edessä! :)

Mukavaa ja Leppoisaa Joulun aikaa kaikille hankkeen kanssa yhteistyötä tehneille tahoille, 
niin nuorille, kuin aikuisille, 
niille jotka olivat tukena ja niille, jotka olivat tekemässä, 
niille jotka jakoivat ideoita ja niille, jotka osallistuivat! 

Kiitos tästä vuodesta ja toivotaan ensi vuodelle samanlaista tekemisen meininkiä.

Lämpimin Jouluterveisin, Anni


tiistai 22. lokakuuta 2013

Meitä varten

Syksy on hyvällä mallilla ja kalenterin ruuhkakin purkautuu pikkuhiljaa ja vähitellen. Olen tavannut viimeisen puolen vuoden aikana toistasataa nuorta, jutellut toiveista ja saanut ilokseni huomata, että eri puolilla Etelä-Savoa asuu nuoria aikuisia, jotka varmasti saavuttavat elämässään ne haaveet, joita vuosien varrella syntyy.

Erityisen iloinen olen saanut olla huomatessani, että näiden nuorten ympärillä on aikuisia, jotka ovat aidosti kiinnostuneita siitä, että ne oman nuoret saavat olla toiminnassa mukana ja ovat valmiita ottamaan haasteita vastaan toteuttaakseen toiveita yhdessä nuorten kanssa. Jokainen 4H toiminnanjohtaja, nuoriso-ohjaaja, kylän aktiivi tai vanhempi, joka nyt tunnistaa itsensä siitä ettei pelkästään kanna huolta, vaan nimenomaan on itse ollut tai halunnut olla tekemässä nuorten kanssa, voisi nyt tässä kohtaa taputtaa itseään olalle. Minulle tämän suhteellisen haasteellisen hankkeen vetäjänä te olette olleet toinen niistä voimaannuttavista tekijöistä. Kiitos. :) Ja se toinen kiitos kuuluu jokaiselle nuorelle, jonka olen tavannut.

Hankkeen toimintamuotoja ollaan siis haettu ja muutamille kylille on jo muokkautunut jotain sellaista, jota tehdään nuorille, nuorten kanssa ja tulevien vuosien aktiivisuuden ylläpitämiseksi.

Perjantaina 1.11. vietämme This Is Halloween Happening- tapahtumaa Kumpurannassa. Esiintymässä on kylien omat bändit Kerimäeltä sekä Savonrannalta ja tapahtuman mahdollistaa paikalliset yhdistykset yhdessä hankkeen kanssa.



Lauantaina 16.11. Savonrannalla järjestetään nuorten toiveesta tanssikurssi, jonne ollaan saatu aikas huippu ohjaaja. Vastaavalle kurssille ei vastaavaan hintaan ihan milloin tahansa pääse. Ilo otetaan irti niin eri-ikäisille nuorille kuin muillekin kyläläisille päivän lopuksi. (Lisätietoja lähtee kyllä ympäri pitäjiä, kun mainos on valmis).

Ja lauantaina 23.11. Savonrannalla järjestetään Kumpurannan kaltainen musiikkitapahtuma.

Pieksämäen kylien kanssa kartoitetaan tällä hetkellä Pieksämäen tilannetta ja Jäppilän kerhonohjaajat jakoivatkin jo omia ideoita, toiveita ja realiteetteja niiden toteuttamiseen tapaamisessamme. Jos sinulta on vielä osallistumatta Pieksämäen seudun kyselyyn, niin vieraileppa heidän kotisivuillaan osoitteessa:  http://www.pieksamaenkylat.fi/ Kyselyllä osallistuu arvontaan.

Sulkavan, Joroisten, Juvan ja Rantasalmen kanssa on myös yhteistyökuvio, jossa hanke on saanut kunnian olla mukana. Keväällä varmasti kuuluu, mitä se tuo mukanaan. Lisäksi olen saanut olla tehokkaan ja asiantuntevan tiimin kanssa suunnittelemassa maaseudun lapsille ja nuorille vaikutuskanavaa ensi vuodelle. 

Takana on siis erittäin mielenkiintoiset kuukaudet, joiden aikana olen saanut hypätä sisälle tämän maakunnan nuorten toimintaan aika kattavasti. Kiitos kaikille yhteistyötahoille siitä, että minut on otettu hankeineni niin avosylin vastaan. Tsemppiä vuoden viimeisiin kuukausiin!

-Anni-

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Muistoja ja toiveita 4H toimintaan

Moikka! Oon Mari, 17-vuotias lukiolainen ja oon 4H:n nuorisojäsen yhdessä Sarian kanssa. Me käytiin tuossa muutama viikko sitten puhumassa meidän omista kokemuksista 4H:n suhteen sekä esittämässä  uusia ideoita. Tässä olisi hieman koontia ja kuvia siitä meidän esityksestä.

Me aloitettiin se meidän juttu kertomalla, että mitä hyvää me nähdään 4H:n toiminnassa. Seuraavia asioita nousi meidän mieleemme:

- Sponsoriyritykset (niiden olemasso-olo ja tuoma näkyvyys myös 4H:lle)
- Kerhot, erityisesti suunnitteilla olevat ja olleet teemakerhot esim. kasvimaakerho
- Päiväleirit
- Retket/erilaisissa tapahtumissa mukana olo
- Nuorille tarjottavat koulutukset esim. työpalvelu (dogsitter, kotipalvelu...)

Kuva retkeltä vuonna 2009
Hyvien puolien esittelyn jälkeen kerrottiin asioista, johin toivottiin jotain lisää ja esille nousi tuollaisia ajatuksia:

- mainostus/näkyvyys (kehitysehdotuksena: facebookissa mainostaminen, koulukeskuksella kuuluttaminen, mielenkiintoisemmat/silmille helpommin pomppaavat ilmoitukset, mainostaminen kaupassa)
- "pienet piirit" (tarkoittaen sitä, että samat lapset melkein kaikessa mukana, mikä on toisaalta hyvä, mutta uutta vertakin olisi kiva saada toimintaan mukaan)
- Uusia ideoita kerhoihin ja toimintaan
- Tosiasiassa harva nuori tietää 4H:sta (esim. omat kaverini ei ole läheskään kaikki perillä mitä teen, kun oon jossain 4H-jutussa mukana)
- Toiminta suunnattu enimmäkseen ala-asteikäisille, toivoisimme enemmän nimenomaa nuorten toimintaa

Saritan ottama syyskuva, joka oli esityksen kansilehden taustalla

Diaesitystä varten me kyseltiin hieman muutamalta nuorelta mitä heidän mielestään 4H tekee tai mitä se tarkoittaa ja saatiin vastauksiksi mm. että se on lasten kerho, siellä tehdään ruokaa ja yhteiskunnallista hyvää sekä että, tarkoittaako se 4 tuntia.. eli oikeita sekä vääriä vastauksia.

Me sitten pohdittiin sitä, mistä nuo yllä mainitsemat vastaukset johtuu ja meidän mielestä se johtui yksinkertaisesti siitä, että nuoret eivät tiedä 4H:n toiminnasta ja nuorille pitäisi saada enemmän toimintaa ja palveluja, jotka kiinnostaisivat heitä.

Meillä heräsi seuraavanlaisia ideoita, miten saisi nuorille enemmän toimintaa.

- Joku musiikkitapahtuma
- Koiranäyttely esim. MatchShow'n tyylinen
- Agilitykilpailu nuorille
- Valokuvauskurssi, jatkuva esim. viikottainen
- 4H-perhesähly tai muu vastaavanlainen urheilujuttu
- Koulutuksia lisää hyvin mainostettuna ja organisoituna
4H-vasikka sekin vuodelta 2009

Lopuksi me vielä muisteltiin omia 4H-kokemuksiamme ja sitä mitä meille on jäänyt käteen/mieleen 4H:sta. Me todettiin mm. että 4H:n kautta ollaan saatu paljon uusia kavereita, koettu retkillä hauskoja hetkiä ja hyviä muistoja, eläimetkin on tullut tutuiksi esim. 4H-vasikan kautta, sitten tietysti käytännön taitoja ja tietoa luonnosta ja ympäristöstä. 4H on ollut ainakin minulle lapsuuden tärkein harrastus.

Negatiivinen ajattelutapa syö onnistumiselta mahdollisuudet.
Voittajat eivät ole ihmisiä, jotka selviytyvät kaikesta epäonnistumatta, mutta ovat ihmisiä, jotka eivät koskaan luovuta.
4H-toiminta on juuri sitä mitä kasvoiltanne heijastuu.

torstai 6. kesäkuuta 2013

Kesää mennään!

"Pienien" teknisten ongelmien jälkeen kevään kuulumisia olkaa hyvät. Blogspotin kanssa ollaan neuvoteltu kuvien lataamisesta. Oppia ikä kaikki, nyt taas sujuu!

Nuoret oman kylän kehittäjinä- hankkeella on tältä keväältä takana vähän kaikenlaista. Alkukeväästä tavattiin kyläyhdistysten kanssa ja loppukeväästä nuorten ryhmien. Kiitos teille kaikille! Erityisesti Keiku ry, Savonlinnan 4H-yhdistys, Sulkavan nuokkari, Joroisten NUVA, Juvan NUVA sekä nuokkari ja Savonrannan koulu! On ollut ilo tavata toimeliaita nuoria!

Hanke oli mukana Suur-Savon 4H- piirin mestaruuskilpailuissa Otavassa 25.5. ja siellä kerättiin toivepuuhun taas ideoita oman kotiseudun uudistamiseksi nuorten tarpeita vastaamaan. Alla muutama kuva mukavista kilpailuista, joita sää suosi.


Mitä hankkeen kesään kuuluu?


Syksystä on tulossa kiireinen, joten tapahtumien suunnittelua ja toimintaryhmien kokoontumisia jatketaan kesän aikana. Luonnollisesti nuorilla on paljon puuhaa kesällä mutta yhteistyökumppaneiden kanssa pitäisi saada raamit kuntoon. Syksy startataan bänditapahtumilla ja nuorten illoilla. Tilaa kuitenkin on ja hanke on aina valmiina auttamaan, jos jollakin on ideoita Etelä-Savon kylien nuorten toimintojen kehittämiseksi. Sähköposti tulee perille osoitteeseen. etunimi.sukunimi@4h.fi ja muut yhteystiedot löytyvät hankkeen kotisivuilta osoitteesta www.nuoretomankylankehittajina.fi

Jos toimit etelä-savolaisessa kyläyhdistyksessä, olet järjestämässä kylätapahtumaa tai sinulla on ideoita omalle kylällesi muttet oikein tiedä, miten niitä voisi toteuttaa. Ole rohkeasti yhteydessä! Hankkeen tarkoituksena on auttaa kylien toimintojen kehittämisessä, kasata mielekkäitä yhteistyökumppaneita yhteen ja rakentaa uusia juttuja niin, että kylän aktiiveihin saadaan myös nuorta sukupolvea mukaan. Juttelen mielläni hankkeesta lisää puhelimitse tai sähköpostin välityksellä, joten eikun vaan yhteydenottoa tulemaan!

Niin ja Aurinkoista Kesää!

-Anni


sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Yhteistyössä Sulkavalla

Vierailtiin Viljan kanssa Sulkavalla perjantaina 5.4. Siellä tapasimme sekä 4H- yhdistyksen toiminnanjohtajan  että nuokkarin väen. Yhteistyökuvioita varten saatiin yhteystietoja, joten Sulkavan nuoret olkaas valppaina! ;)

Ja vitsi, miten hienot nuokkaritilat teillä on! Siellä on bilistä ja telkkarii ja pleikkarii ja hiano sisustus. Mut parasta oli tottakai se lätkäpeli. Miusta varsinkin, koska rökitin Viljaa!

Sulkava käynti uusitaan joku perjantai ja nuokkarin väki informoi siitä. Tulkaa sillon kaikki paikalle, joita kiinnostaisi yhtään tehdä uusia tapahtumia tai toimintoja sinne teidän kylälle. Nähdään!

-Anni-